Mistä johtuu, että vuosi vuodelta jouluvalmistelu täytyy aloittaa aiemmin ja aiemmin? Tai ei kai se pakko ole, mutta ...
Ennen vanhaan, kun ihmiset kasvattivat omat joulukinkkunsa, piti tulevaa kinkkua hoivata ja kasvattaa pitkin vuotta. Myös meillä oli viime jouluna tälläinen kinkku: ystävämme kasvattivat kolme sikaa, Hyvän Possun, Kiltin Possun ja Pahan Possun. Meidän kinkkumme oli Pahan Possun toinen takalisto. Possut tonkivat lätissään tunkiota koko kesän ja joutuivat sitten ennen joulua teuraaksi. Pahan Possun kinkku oli aivan suurenmoista: rasvaista, maukasta ja mureaa. Tänä jouluna emme saa niin mainiota kinkkua, mutta ehkäpä tilaan kuitenkin kinkuksi vapaanajuossutta viljasikaa naapurimaakunnasta. Salpietaria on vielä viime vuodelta riittävästi, suolaa ja uusi saavi tarvitaan. Itse suolattu kinkku on omaa laatuaan!
Mutta vaikka sitä harva nykyään omaa kinkkuaan kasvattaa, alkaa joulu kangastella mielessä viimeistään iltojen pimetessä. Kansalaisopistoissa alkaa jouluaskartelukurssit, työpaikkojen kahvihuoneisiin ilmestyy kynttilämainoksia, askartelukaupoissa jouluiset materiaalit hiipivät hyllyjen etureunoille...
Minä tein listan joululahjoista jo heinäkuussa. Normaalisti aloitan joululahjojen valmistamisen lokakuussa, enkä yleensä saa mitään valmiiksi, en ainakaan jouluksi. Nyt lahjoja on valmiina jo neljä, joten toivoa on.
Joulukortit ovat oma lukunsa. Kaiholla muistelen niitä aikoja, jolloin Tiimarista ostettu markan tonttukortti oli joulumuistamisen huipennus. Nykyään tuntuu, että suunnitelmat joulukorteiksi muuttuvat vuosi vuodelta monimutkaisemmiksi. Viime jouluna tosin suunnitelmat eivät toteutuneet ja kortit olivat hurjia, amerikasta tuotuja, suuria ja kiiltäviä, ilman pienintäkään oman tekemisen ideaa. Tänä vuonna on toisin! Ostin tässä päivänä muutamana aidaa sitä varten, että voin kirjailla ristipistoin metallilangalla lumitähtiä, jotka sitten jatkokäsitellään korttipohjiin kiinni ja lähetetään joulukortteina maailmalle.
Jos teen yhden lumitähden päivässä, on korttien työläin osa valmiina ennen lokakuun loppua. Mikäli lähetettävien korttien määrä ei ratkaisevasti lisäänny nyt listalla olevista vajaasta paristakymmenestä.
Samaan ristipistoiseen henkeen olen myös luvannut tuottaa ennen joulukorttien lähettämisen määräajan umpeutumista kolme kappaletta 40X40cm-kokoisia joulukuusia ristipistoin juuttikankaalle. Myös ne kiinnitetään pahviin ja lähetetään joulukortteina. Tässä valikoivassa painoksessa kortin saavat vain mummut. Tämä kortti-eriarvoisuus mummujen ja muiden kortinsaajien välillä on luonnollista ja oikein, koska missä me olisimmekaan jos meillä ei olisi mummuja.
Muutenkin mummuja koskevat eri säännöt mitä tulee lahjoihin ja kortteihin, sillä mummuille lahjat pitää, jos mahdollista, aina tehdä itse. Tämä siksi, että vain mummu osaa todella arvostaa lapsenlapsen vessapaperirullasta, jugurttipurkista ja fuksianvärisestä silkkipaperista askartelemaa yläpainoista ja jatkuvasti kumoon kellahtavaa liimatahraista paperihyasinttia. Mummun ylistävät sanat tämän suurenmoisen lahjan saadessaan lämmittävät pienen, käsityöharrastusta vasta opettelevan ihmisen mieltä ja innostavat harrastuksessa eteenpäin.
Onko kaikki mummujen jakama kehu silti täysin pyyteetöntä? Ei missään nimessa! On täysin mahdollista, että (ovela, kiero ja savolainen) mummu on jo vuosia odottanut, että käsistään kätevä lapsenlapsi päätyy taitavuudessaan asteelle, jolla tuotetaan mummun himoitsemia käsityötuotteita. Tässä vaiheessa mummu saattaa melko viattomasti todeta "minäkin niin tykkäisin tälläisestä (monimutkaisesta, suuritöisestä) villatakista. Ja kun tämä on minun mielivärinenkin!" Tässä vaiheessa käsitöitä tekevä lapsenlapsi ymmärtää yskän, menee ostamaan "mielivärisiä" lankoja ja ryhtyy puikot suihkien neulomaan.
Himoitun käsityötuotteen valmistuttua mummu on ylpeä lapsenlapsestaan, yleensä päätyy vielä korvaamaan nähdyn vaivan avokätisesti. Yksi tilaus poikii väistämättä uusia, mutta mummu ottaa edelleen iloisesti vastaan myös tilaamattomat käsityöt ja esittelee niitä muille mummuille. Parasta mummun ystävissä on se, ettei ihan kaikilla ole yhtä taitavia lapsenlapsia, joten mummun käsistään kätevä lapsenlapsi saa osakseen suurta ihailua. Mummu röyhistää rintaansa lapsenlapsen neuloma mielivärinen pitsihuivi harteillaan.
Joulun lähestyessä lapsenlapsi miettii mitä mummulleen tänä jouluna antaisi. Mummunsa mielivärit muistaen lapsenlapsi katsoo kaikkia mahdollisia käsitöitä sillä silmällä: miltä tämä näyttäisi "mielivärisenä"? Huumorintajuinen lapsenlapsi saattaa antaa mummulleen uuden pipon ja niinpä talvella nähdään mummu potkukelkkailemassa kauppaan vaaleanpunainen, pääkallokuvioitu pipo päässään...
Jos teen yhden lumitähden päivässä, on korttien työläin osa valmiina ennen lokakuun loppua. Mikäli lähetettävien korttien määrä ei ratkaisevasti lisäänny nyt listalla olevista vajaasta paristakymmenestä.
Samaan ristipistoiseen henkeen olen myös luvannut tuottaa ennen joulukorttien lähettämisen määräajan umpeutumista kolme kappaletta 40X40cm-kokoisia joulukuusia ristipistoin juuttikankaalle. Myös ne kiinnitetään pahviin ja lähetetään joulukortteina. Tässä valikoivassa painoksessa kortin saavat vain mummut. Tämä kortti-eriarvoisuus mummujen ja muiden kortinsaajien välillä on luonnollista ja oikein, koska missä me olisimmekaan jos meillä ei olisi mummuja.
Muutenkin mummuja koskevat eri säännöt mitä tulee lahjoihin ja kortteihin, sillä mummuille lahjat pitää, jos mahdollista, aina tehdä itse. Tämä siksi, että vain mummu osaa todella arvostaa lapsenlapsen vessapaperirullasta, jugurttipurkista ja fuksianvärisestä silkkipaperista askartelemaa yläpainoista ja jatkuvasti kumoon kellahtavaa liimatahraista paperihyasinttia. Mummun ylistävät sanat tämän suurenmoisen lahjan saadessaan lämmittävät pienen, käsityöharrastusta vasta opettelevan ihmisen mieltä ja innostavat harrastuksessa eteenpäin.
Onko kaikki mummujen jakama kehu silti täysin pyyteetöntä? Ei missään nimessa! On täysin mahdollista, että (ovela, kiero ja savolainen) mummu on jo vuosia odottanut, että käsistään kätevä lapsenlapsi päätyy taitavuudessaan asteelle, jolla tuotetaan mummun himoitsemia käsityötuotteita. Tässä vaiheessa mummu saattaa melko viattomasti todeta "minäkin niin tykkäisin tälläisestä (monimutkaisesta, suuritöisestä) villatakista. Ja kun tämä on minun mielivärinenkin!" Tässä vaiheessa käsitöitä tekevä lapsenlapsi ymmärtää yskän, menee ostamaan "mielivärisiä" lankoja ja ryhtyy puikot suihkien neulomaan.
Himoitun käsityötuotteen valmistuttua mummu on ylpeä lapsenlapsestaan, yleensä päätyy vielä korvaamaan nähdyn vaivan avokätisesti. Yksi tilaus poikii väistämättä uusia, mutta mummu ottaa edelleen iloisesti vastaan myös tilaamattomat käsityöt ja esittelee niitä muille mummuille. Parasta mummun ystävissä on se, ettei ihan kaikilla ole yhtä taitavia lapsenlapsia, joten mummun käsistään kätevä lapsenlapsi saa osakseen suurta ihailua. Mummu röyhistää rintaansa lapsenlapsen neuloma mielivärinen pitsihuivi harteillaan.
Joulun lähestyessä lapsenlapsi miettii mitä mummulleen tänä jouluna antaisi. Mummunsa mielivärit muistaen lapsenlapsi katsoo kaikkia mahdollisia käsitöitä sillä silmällä: miltä tämä näyttäisi "mielivärisenä"? Huumorintajuinen lapsenlapsi saattaa antaa mummulleen uuden pipon ja niinpä talvella nähdään mummu potkukelkkailemassa kauppaan vaaleanpunainen, pääkallokuvioitu pipo päässään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti